31.8.2013

Sport Season

Perjantaina tuli avattua syksyn treenikausi. Ja on kyllä ihan älyttömän hyvä fiilis! Jokapaikkaan sattuu ja väsyttää hirveesti. :---D 


Eilinen oli ihan huippu päivä! Aamu alko hyvin, myöhästyin jopa koulusta vaan 5 minuuttia, meillä oli koe ja sain yhtä pistettä vaille kaikki oikein, vaikka en ookkaan ollu koulussa ku maanantaina. (Koe liitty tunneilla oppimiin asioihin.) Aloitin käsityöntunnilla työni ja sain jopa sen melkein valmiiksi. Koulun jälkeen menin suoraan salille treenaamaan pariksi tunniksi ja ai että ku oli mukava treenata ku siellä oli jopa normaalia vähemmän ihmisiä ja ihanan rauhallista. Koko telkkari oli mun käytössä kun tein lämmittelyjä, hähä. :--)
Salin jälkeen hain äitin töistä ja mentiin hakee kiinalaista ruoaksi - oikeesti, ei oo pitkään aikaan maistunu mikään ruoka niin hyvältä!
Illalla mentiin Katiskan kanssa kattoon Millerit ja oli kyllä ihan huippu ja Will Poulter. ♥
Vedin kyllä niin hyvillä mielin poppareitakin ja vitamiinivettä. Leffan jälkeen otettiin vähän baileystä ja mentiinkin hupsista keikkaa meille pitää kahen miehen superpartyt. Laitettiin UV-lamppu päälle, mun telakka soittaan k-poppia kunnon bassojytinällä ja väriä vaihtavilla valoilla, valotikut juomiin ja vähän tonic tiivistettä juomien sekaan, että ne hohtais siinä valossa. Ihan huippua! Vedettiin tipsy-känkkynä eggnoodeleita ja jotain random "laitetaan nyt tätä ja tätä" mausteita. Illan huipuksi vedettiin vielä upean käheesti disneykaraokea. Sitten nukutti jo siinä kolmen aikaan ja ryömittiin nukkumaan. :--D


Tänään ei ollut onneksi krapulaa. Piti mennä salille taas ku siellä oli avoimet ovet, niin äitin kanssa testaamaan jumppaa. Vein äitin mun lempparitunnille siellä ja jee sekin tykkäs siitä. Kävin heittään äitin kotiin ja hain Katiskan sitten myöhemmälle tunnille kunnon tehorääkkiin ja oli kyllä ihan huippu tunti! Harmi vaan, ku se menee päällekäin sitten mun kiinantuntien kanssa niin en kerkee sit syksyllä käymään siinä hirveesti. :--(
Sen jälkeen oli vielä parin tunnin tanssiharkat, mutta onneksi koko porukka oli niin lauantaifiiliksissä, että kukaan ei oikeen jaksanu vetää täysillä sitä kahta tuntia. :-d

Heeeelll yeah. Tällänen pikapäivitys. :---) Moro.

25.8.2013

Bye bye blonde, blonde goodbye.

Äääh en enää jaksanu tuota blondia. :----D Yritin kovasti, että nyt pidän tän, mutta oikeesti se on niin tylsä jaja ähhh. Joten uutta väriä nuppiin! Löysin ihan vanhingossa anttilasta - ku äiti teki shoppailujaan - niin hiusvärien hyllystä (en tiedä miten sinne eksyin!) sellaisen sävyn kuin mango. Mango. Ymmärrättekö? Se hiusväri puhui mun kieltä. Enhän mä voi kieltäytyä mistää missä lukee mango. Paitsi tietenkin MANGOn vaatekaupan tuotteista, koska ei oo oikeen mun tyylisiä vaatteita... Jos tosin olisi, en varmaan ostaisi enää mistään muualta vaatteita. :---)

Uggghh I couldn't watch that blonde hair of mine anymore. :---D I tried, really like "Imma gonna keep this colour now", but it's just so boring and uhhhh. So I got my hair dyed! I accidentally found this one shade called mango. Mango. You hear me? It was talking my language. How could I say no to something that says Mango on it? Except MANGO's clothing, because it's just not my style. If it was, I probably wouldn't buy my clothes elsewhere. :----)


Ja tähän loppuun pari tylsää blondeilu kuvaa ja Katiskan upea "olen maalla" kuva.

And to the end of this post couple of boring blonde pictures and Katiska's amazing "I'm on the countryside" picture. 




19.8.2013

Cherry Pie.


Jee, tänä vuonna kirsikoita tuli ennätysmäärä! Olen niin ylpeä. :----) Viimeksi taisi tulla ehkä puolet tästä määrästä, ja nämäkin kirsikat ovat vain sieltä minne ylsimme, eli vielä ainakin noin kymmenen kirsikkaa roikkuu siellä puun latvoissa... Saavat linnut ne kyllä noukkia. Eli siis hieman vajaa puoli kiloa saatiin tuoreita suoraan puusta poimittuja kirsikoita piirakkaamme!

This year my tree broke its record of cherries! I'm so proud of it. :--) Last time it had around half of that amount of cherries. And these aren't even all of those cherries we had, just the ones we could reach. Let the birds have the rest of it. So we had almost half kilo of fresh cherries to our pie!

look at those beauties.
Käytimme tätä reseptiä (jota muokkasimme hieman). Meidän reseptimme on tämän näköinen:
We were using this recipe (but we changed it a little bit). So our recipe came out something like this:

Pohjataikina on sama kuin Sokerihelmen reseptissä. The base dough is same as in Sokerihelmi recipe.

Täyte / Filling:

1/2 l  perattuja kirsikoita / gutted cherries
2 dl  sokeria (hedelmä ja vanilliini) / sugar (fruit and vanillin)
4 rkl/tbsp maissitärkkelystä / corn starch
1 tl/tsp vanilja sokeria / vanilla sugar
2-3 rkl/tbsp appelsiinimehua / orange juice
225 g vähäsokerista kirsikkahilloa / low sugar cherryjam


kame-hame-teurastajaaah!
Tietenkin piti sitten ruveta pelleilemään ja laittaa maskit päähän. Maskit, joita oon ettiny niin pirusti ku ne laitettiin niin hyvään talteen ettei niitä ollu löytää. Ostettiin ne Niken kanssa sillon Lontoosta jostain snobikaupasta koska meillä ei ollu varaa mihinkää hienompaan siellä. :--D Ne oli jopa jossain alekorissa koska joulu ale. Mä en varmaa koskaan pääse yli näistä kuvista.

Of course we had to have some fun with these fabulous masks we bought from London with my brother. Just because I recently found them from very good safe (behind the door) after looking for them for over 6 months. :---D I'll probably never get over these pictures. 



And some more pictures of making babies- I mean, pie. 


Waiting, waiting... I made sweet baileys cappuchino for Katiska. And juice for me because I had to drive Katiska home after this. 


And here it is! Fresh and hot and nice and soooo edible good looking! He's our fifth child and he's the most beautiful. Inside out.

Proud papa.
Happy mama.
And there it was, this autumn's harvest party (or something). We are fat and happy! Back to the normal life and hell of exercises! 

Viettääkö kukaan syksyllä minkäänlaisia juhlia, sadonkorjuuta tms? Varmaan aika moni käy marjassa (tosin minä en) tai sienimetsällä. :----) Viimevuonna tuli juhlittua kiinalaista kuujuhlaa, joten silloin jäi piirakka tekemättä. Nyt varmaan sitten juhlitaan molempia jos kerkeää, sillä kuujuhlaan on tasan kuukausi aikaa. Eli 19. syyskuuta vietetään keskisyksyn juhlaa tänä vuonna, josta luulin tehneeni viime vuonna postauksenkin, mutta en löydä sitä. Ainahan kannattaa juhlia jos on syytä juhlaan, eikö? c:

18.8.2013

Busy, busy, busy.

Monettakohan kertaa ilmoitan täällä, että aloitin keskiviikkona koulun... Eli pääsin siis Oulun Palvelualan Opistoon kotitalousopetukseen. Puolen vuoden opetus taloudessa elämiseen. Eli opetellaan tekemään ruokaa, siivoamaan, pyykkäämään ja säästämään. Lisäksi tehdään myös käsitöitä ja meillä on joitain valinnaisia kurssejakin. Ja omasta mielestäni tämähän kuulostaa "ei niin vakavalta koulutukselta", mutta näyttää se olevan ihan vakavasti otettava. Siitä saa 3 opintopistettä, ja väittävät että se saattaa olla hyvinkin merkityksellinen luku. Lisäksi meillä pitää olla oikeat keittiövaatteet sun muut. Eli juu, ei ollukaan mikään leikkikoulu. :--) 
Koulu on ihan kiva, luokkalaisiani en vielä kunnolla tunne, mutta eivät he ainakaa ilkeitä ole. Rentoa porukkaa. 
Ruoka on hyvää. 

koulu lookkia
Pitäisi vielä käydä siellä kelalla niin saisi nuo opintotuetki. Ajattelin nyt kun en päässyt av-alan kouluun niin opiskella itsenäisesti ja tehdä jouluun mennessä sellaisen kivan lyhärin, niin saisi sitten jonkinlaista portfoliota kasattua niin voisin hakea sinne Skotlantiin kouluun jo enskeväänä. Siinä vastauksia odotellessa voisin joko mennä töihin ja/tai aloittaa iltalukion. Nyt tuntuu että ei sitä oikeesti kerkeä mitään iltalukiota koulun ja harrastuksien lisäksi. 
Aloitin myös sitten kiinanopinnot. On päässy unohtumaan jo niin paljon, että voisi kyllä vähän virkistää muistia ja oppia ehkä jotain uutta. Lisäksi treenataan ihan himona lokakuun tanssiesitystä varten. Ja siihen vielä päälle päätin liittyä vuodeksi salille niin pääsee treenamaan paljon edullisemmin. Ja aivan varmasti kovemmin. Haluun pakarat pinkeeksi. 


Sain myös peräkkäisinä päivinä romwen paketit. Tilasin siis vaan legginsit ja kivan turkoosin puuterisiveltimen. Sain myös lahjaksi nailart pensseleitä. c: Mä oon kyllä niin tyytyväinen romwen palveluun, että suosittelen kaikille ja tilaan ehdottomasti jatkossakin. Eli ilmaiset postikulut, lähettivät tuotteet erikseen ilman lisäkuluja, kun toisessa tuotteessa kesti niin kauan. Ja se toinen paketti tuli kuitenkin vain päivän myöhemmin.

Legginsit ei näy kuvassa, mutta ehkä näette ne joskus kun jaksan laittaa ne päälle. :3
Perjantaina treenien jälkeen tosiaan kävin siellä anttilassa vähän investoimassa. Ja kuvassa näkyy myös maanantain apteekkiostokset. 


Anteeksi tälläinen homomainen "ostin tän ja tän" postauspainotus mitä mulla nykyään on... Mutta oon huomannu että tälläinen ns. tuotekuvailu onkin ihan hauskaa hommaa ja hyvää kuvausjarhoittelua. Älkää tuomitko. 

Isommat TRESemmén tuotteet olivat tosiaan vain vajaa 9 euroa yhteensä ja tuo pienempi oli 3 euroa. Ja kasvojen kuorintajuttu oli 4 euroa. Kerrankin osui tarjoukset oikeaan aikaan! Hiustuotteet oli lopussa, kuorintajuttu loppui juuri saman päivänä ja rahaakin tuli tilille. :---) Jee.

17.8.2013

Holiday after three weeks.

Huh. Huh. Vihdoinkin on viikonloppu. On kyllä hankalaa sopeutua nolife nörtistä, jolla ei oo muuta ku vapaa-aikaa ja menoa kerran viikossa, sellaseksi jolla ei oo muuta ku menoa ja vapaa-aika sijoittuu vasta sinne viikonlopulle (toivottavasti).

Eli keskiviikkona mulla alko koulut, maanantai ja tiistai meni siinä autokoulun syventävässä vaiheessa, tosin mulla oli sen jälkeen omaa aikaa kotonakin. Keskiviikkona oli kaheksasta yhteen koulua, jonka jälkeen menin käymään autokoululla hakemassa vielä todistukseni ja koska oli niin saatanan väsynyt niin käppäilin sitten Katiskan kanssa kahville. Oikeestaan menin Katiskalle eka varmaan tunniksi oottaan että laittaa ittensä valmiiksi... Kävin myös apteekissa ostaan vähän naama ja hiusjuttuja, jee.
Mentiin sit lopuksi Katiskan kaa sen luo lagaamaan ja juomaan lisää kahvia ja pääsin lähtemään vasta joskus seittemän aikaan. Kotona väsytti sitten niin paljon, että aloin heti valmistumaan nukkumaan.

Siinä meni ensimmäinen henkinenviikko.

Torstaina olikin sitten 8-14 koulua ja menin siitä heti poliisilaitokselle viemään mun autokoulutodistuksen. Onneksi ei ollut paljoa jonoa niin ei pitänyt jonottaa kuin joku 20 minuuttia. Siitä vielä polkasin postiin hakemaan taas paketin ja sit kotiin syömään ja lepäämään muutama tunti, jonka jälkee piti sit keretä treeneihin. Ja taas kotona siihen aikaan, että ei jaksa tehä oikee mitää.

Toinen henkinenviikko.

Perjantaina koulua olis ollu 8-15, mutta lähin vasta 10 kouluun... Ja päästiin sitten jo vartin yli kaks. Vein pyörän Anttilan eteen ja kävin ostamassa itselleni palkintosuklaan (valkosuklaa-banaani-manteli, omnom) kun olen selvinnyt hengissä tän ensimmäisen viikon. Ootin sit siinä iskää et se tulee hakemaan, että päästään sit ostaa mulle keittiövaatteet kouluun. Siinäkin reissussa meni varmaan melkein neljään asti ja ostettiin vain housut ja huivi, koska ne t-paidat ylsi mulla melekee polviin asti enkä haluu kääriikään niitä sinne lantion kohalle myttyyn koska sekään ei tunnu kivalta. Eli pittää vissii taas katella vähän. Kotona taas lagitin vähän, sitten lähettiin puol viieltä käymään kiinalaisessa syömäs ja sen jälkee mulla oliki mun ensimmäinen terapia tunti. Tunnin jälkeen hirveetä vauhtii kotiin hakee jumppakassi ja sit taas treeneihi. Treeneistä menin sit vähän shoppaileen anttilaan vähä piristykseksi ja lähin sit polkeen kotiin.
Kotona oli ihan oujeah perjantai! Meikä kattoo koko yön sarjoja ja mässää. Olin siinä kymmenen aikaan jo ihan täynnä ja yheltätoista nukahin sitten.

Siinä meni se kolme henkistäviikkoa ja ääh. Noh, nyt ei ainakaa väsytä ku oon saanu nukkuu tarpeeks ja tänää on sit sitä omaakin aikaa. :--) Heell yeaah.

Halusin vaan valittaa. Anteeksi. Laitan myöhemmin tänään/huomenna toisen postauksen jossa on ehkä jotain mielenkiintosta asiaa. 

Oisin halunnu laittaa tähän piristeeksi jonku kivan kuvan, mutta ei mulla oo niitäkään. :( Nooh, myöhemmin sitten. Ihan hirvee kuvaoksennus. :)

11.8.2013

Autumn Love

Jes jes, ootan ihan innoissani syksyä! Vaikka kesä onkin tosi kiva, niin suomen kesä on sen verran paska, että sen vois skipata vaan kokonaan. Jos koko kesän olisi vaikka 25 astetta lämmintä niin sitten siitä kerkeisi nauttiakin, mutta kun mittari heittelehtii 15 ja yli 30 asteen välillä niin on vaan joko kylmä tai kuuma. Ei mua oikeestaan haittaisi edes se, että jos olis koko kesän se 15 atetta TAI yli 30 astetta, koska siihen kerkeisi tottua jo ensimmäisen viikon aikana. Ja tämä on ihan fakta. Tietenkin on näitä ihmisiä jotka vain eivät kestä kuumaa tai kylmää ilmaa, mutta nyt puhun ihan enemmistöstä. Kuvitelkaapa esim. jos ootte viikon pari ollu jatkuvasti 30 asteen lämmössä ja sitten yhtenä päivänä se laskeekin 25 asteeseen. Silloin sitä ruvetaan jo kyynel silmäkulmassa etsimään niitä talvivaatteita.


Syksy on kiva, koska yleensä se alkaa tosi lämpimistä keleistä ja viilenee pikkuhiljaa tasaiseen tahtiin. Ja koska en ole suuri vihreän fani, niin rakastan sitä kun ruoho alkaa kellastua ja puun lehdet punertaa. Kaikkia mukavia värejä joka paikassa! Sen lisäksi on sadonkorjuu aika, eli on aika poimia puusta kirsikat ja omenat ja tehdä niistä herkullisia leivoksia nautittavaksi. Tai viinejä. Tai syödä ihan sellaisenaan.
En ole kovin hyvä viherpeukalo, mutta olen ainut tämän talon asukkaista joka on saanut tuohon puuhun kirsikoita tulemaan joka syksy. Ja puu on kasvanut ihan mielettömästi nyt viimevuosien aikana! Siihen on kasvanut ihan kunnon paksu runko! Olen niin ylpeä siitä. Ennen siitä tosiaan sojotti maasta kaksi ohuempaa runkoa ja puu oli enemmän sellainen pensasmainen, ei kovin korkea. Kuulemma se oli istutettu siihen jo monta vuotta aikaisemmin. Tällä hetkellä se on meidän koko pihamme korkein puu! Vaikka runko onkin ehkä alle puolimetriä korkea, niin oksat kasvavat kovaa vauhtia keväästä syksyyn.



Hupsista, tuli vähän innostuttua. Noh, ei voi mitään. Se on sentään ainut kasvi jonka olen oikeasti saanut kasvamaan. Ainiin muuten! Tänä vuonna kirsikoita on ihan ennätysmäärä! Yleensä kirsikoita tulee vain alaoksille (johtuu varmaan siitä kun linnut napsivat ne korkeammalla olevat), mutta nyt kauniin punaisia marjoja löytyy ihan sinne latvaan saakka! Muutama vuosi taaksepäin teimme Katiskan kanssa aivan ihanan kirsikkapiirakan~ Nyt noita kirsikoita on niin paljon, että voisi tehdä nyt uudestaankin.


Tykkään myös ihan älyttömästi syysvaatteista! Saa pitää kevyttä takkia, pitkähihasia, mekkoja, pitkiä legginsejä... Ja mulla on myös sellanen kiva mekkohuppari, jota ei oikein voi pitää kesällä ja talvella siinä tulee liian ahdistava olo, sekä jalat jäätyy. Eli taas, syksy on täydellinen.
Pitäisi varmaan ruveta käymään tuota vaatekaappia taas uudestaan läpi ku tuntuu et mulla on ihan liikaa vaatteita vaan tiellä ku etin sitä yhtä vaatekappaletta jota käytän aina. :I Oon tosin jo ostanutkin vähän uusiakin vaatteita, mutta niille vanhemmille pitäisi tehdä jotain. Meillä on tosin jo kolme isoa säkillistä vaatteita menossa kirpparille... Hups. Vaatteet vaan on niin kivoja.


Ostin muuten eilen kahdet kengät. Prismasta 15e pari. (Kyllä, mun on pakko ostaa prismasta, halpa-hallista ym. kengät, koska muualla ei oo kokoja.) Lasten osastolta tottakai. Kivat vetoketjulliset tennarit mustina ja pinkkeinä. :--)

Posti on myös tuonut viimeviikolla kaikenlaista kivaa.

Housut, luomivärin, lumikki macbook tarran ja pääsyn kouluun.
Peruukin Azu-Nyan (K-On!) cossia varten.
Maanantaina oli sitten asuntonäyttö jonne jouduin polkasemaan helvetinmoisessa helteessä. Ja koska olin herännyt jopa ihan ajoissa niin mulla oli paljon aikaa laittautua (jota teen nykyään aivan liian harvoin).


Ja tietenkin kun pääsin vihdoin takaisin kotiin olin sulanut kuin kynttilä illallisella.


Löysin muuten kuvia kamerani kätköistä jotka olin unohtanut ihan kokonaan! Eli 20 vuotispäivänäni (19.7) mentiin Katiskan kanssa baareileen (hesen kautta :D) ja muka laittauduttiin ja silleen.


Ainiin! Taisin myös vaihtaa vähän blogin ulkoasua koska edellinen oli vaan jotenkin... Öh. No, kyllästyin siihen. Ja tää uus ulkoasu kävi varmaan 14380 eri kokeilua, kunnes viimein päädyin tähän toistaiseksi. Saatan tehdä vielä muutoksia, mutta en varmaan jaksa.

Ensiviikko onkin sitten todella kiireinen! Minulla! Kiireistä! Huh. Eli maanantaina ja tiistaina on autokoulun syventävä vaihe, keskiviikkona alkaa koulu, torstaina luonnollisesti koulua ja perjantaina koulun lisäksi on mun ensimmäinen terapia tunti ja ehkä vielä treenit siihen päälle kruunaamaan illan. :)